keskiviikko 30. huhtikuuta 2014

Kisakausi starttaa Espoossa

Linnut visertävät, lokit kirkuvat aamulla, aurinko paistaa - kesä on siis ihan nurkan takana. Kesää odotellessa, on hyvä aloittaa kisakausi Espoossa, Länsiväylä juoksulla!


27.4.2014, mun ensimmäinen Länsiväyläjuoksu!

Tapahtumaa markkinoidaan nimityksellä "juoksukauden avaus" ja kyllähän se näkyi jo paikan päällä, että juoksusta kiinnostuneet olivat sankoin joukoin paikalla. Tuli tuolta bongattua muutamat poliitikotkin, mm. puolustusministerimme Carl Haglund. Suomen komeimman hammasrivistön- ja hymyn mies, Alexander Stubb oli myös jossain hengailemassa tapahtumassa. Kyseiset herrat olivat mitä ilmeisemmin joko politikoimassa tulevia euro vaaleja silmällä pitäen, tai sitten muuten vain mukana, urheilun merkeissä.

Odotellessa kisan starttia, ilme oli kohtalaisen hapan.
Voisikohan tähän olla syynä se, että hukkasin vesipulloni ja jouduin ostamaan jotain juotavaksi kelpaavaa tilalle...

Mun ensimmäinen Länsiväyläjuoksu aloitettiin lyhyemmällä matkalla, eli siis 6KM. Mahdollisuutena olisi ollut myös 17KM matka, mutta kaveri joka tuli mukaan on juoksemisen ensikertalaisia, joten ei ollut varmuutta olisiko hän jaksanut pinkoa hiki hatussa noin kolme kertaa pitempää matkaa.

Ajaksi mulle tuli noin 30 minuuttia. En lähtenyt tähän mitenkään hampaat irvessä kovaa aikaa kellottamaan, joten tulos on ihan jees kauden ensimmäiselle kisalle!

Kokonaisuutena Länsiväyläjuoksu oli hyvin organisoitu. Kisapaikka oli hyvin selkeästi merkitty ja viitoitettu, missä vessat yms. tärkeät kohteet olivat. Maalissa huolto pelasi ja vapaaehtoiset olivat hyvin ystävällisiä. Ehdottomasti yritän ensi vuonna tulla kisaamaan uudestaan, tosin sillä kertaa paremmasta ajasta!

Mainittakoon tässä vielä, että 6KM reittihän oli uusittu viime vuosilta ja se oli ainakin omasta mielestäni juuri sopivan helppo juostavaksi. Mäkiä oli tarpeeksi ja maisemat olivat tälläiselle stadi rotalle kivan vaihtelevia. Sää suosi myös meitä juoksijoita. Oli todella kivaa juosta auringossa!


Maalissa aurinko paistaa ja finisher mitalli kaulassa.

Viime aikoina olen myös alkanut käymään enemmän ja enemmän kuntosalilla, jonne olen saanut oman personal trainerin, mutta tästä kerrottakoon seuraavassa blogi kirjoituksessa... ;)

Onko sinulla kisakausi avattuna, vai vieläkö se "kauden eka juoksu" antaa odotuttaa itseään?